Kun nykyään puhutaan tietoturvasta ja elektroniikasta yhdessä, ehkä ensimmäisenä ihmisille tulevat mieleen autot ja kännykät. Niitä yhdistää se, että suurimmaksi osaksi, ne ovat ohjelmistoilla täydennettyjä elektronisia laitteita. Vaikka elektroniikan osuus usein unohtuu, on niillä myös muita yhdistäviä tekijöitä. Moderni elektroniikka on usein piilossa käyttäjältä ja usein toistettu fraasi ”Elektroniikka on kuin junan WC, kun kaikki […]
Komponenttien saatavuus on vaikeutunut kohta parivuotisen koronaviruspandemian myötä maailmanlaajuisesti, eikä tuotanto- sekä toimitusketjujen takkuilu osoita rokotteidenkaan myötä parantumisen merkkejä – oikeastaan päinvastoin. Ensin saatavuusongelmat koskivat vain tiettyjä komponenttityyppejä, mutta puute on hiljalleen levinnyt koskemaan kaikkia niistä: pulaa on tällä hetkellä niin kondensaattoreista, vastuksista kuin mikropiireistäkin, eikä tällä hetkellä ole sellaista komponenttia, jota olisi luotettavasti saatavilla. […]
Innovaatioseteli on Business Finlandin tarjoama taloudellinen etu pienelle tai keskisuurelle yritykselle, jolla on liiketoimintaa mahdollisesti kasvattava ja kansainvälistävä tuote- tai palveluidea, jonka eteenpäin viemiseksi yritys kuitenkin tarvitsee ulkopuolista asiantuntijaosaamista. Setelillä voit ostaa ideasi kehittämistä varten yrityksellesi uutta tietoa tai ulkopuolista ammattitaitoa esimerkiksi korkeakouluilta, erilaisilta tutkimusorganisaatioilta sekä innovaatiopalveluja tarjoavilta yrityksiltä. Eräs tällaisista yrityksistä on Techat Oy, […]
Osassa 1 kävimme läpi prototyypin valmistuksen 5 ensimmäistä vaihetta: Määrittelypalaveri asiakkaan kanssa Mahdollinen esimääritys Komponenttien valinta kotelointi huomioiden Piirikaavioiden, layoutin ja piirilevyjen piirto Piirilevyjen tilaus ja ladonta Tässä toisessa osassa käymme läpi seuraavat 5 vaihetta. Kuten aikaisemmin jo todettiin, elektroniikkaa ja/tai sulautettuja järjestelmiä voi tehdä monella tapaa. Niistä tavoista osa on hyviä ja osa ei […]
Elektroniikkaa ja/tai sulautettuja järjestelmiä voi tehdä monella tapaa. Niistä tavoista osa on hyviä ja osa ei niin hyviä. Myös prototyyppiä voi tehdä monella tapaa. Oikein tehtynä päästään haluttuun lopputulokseen, mutta väärin tehtynä vaarana on pettynyt asiakas ja hukkaan heitetyt resurssit. Kirjasimme ylös muutamia kohtia meidän tavastamme tehdä prototyyppiä ja mitä sellaisen teossa tulisi huomioida. Projekti […]
Huolellinen esityö prototyyppien teossa on kuin aakkosten opettelu ennen lukemisen opettelua. Jotkut oppivat suoraan lukemaan ilman aakkosia jo 3- vuotiaana, mutta suurimman osan meistä tarvitsee osata lukemisen peruspalikat ennen asiaan siirtymistä. Sama periaate koskee myös onnistuneen prototyypin valmistamista. Esiselvityksellä on mahdollista välttää vakavia virheitä, ennen kuin niihin on laitettu tarjousämpärillisen verran resursseja (aikaa ja rahaa). […]
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.